Myanmarissa pelkästään yhdessä sairaalassa on tähän mennessä todettu kuolleeksi noin 20 ihmistä. Asiasta Suomen aikaa ...
Äänestystulos tarkoittaa käytännössä, että hallituksen tulee alkaa valmistella lainsäädäntöä eheytyshoitojen kieltämiseksi.
Thaimaasta käsin toimiva Myanmariin keskittynyt uutissivusto The Irrawaddy julkaisi videon järistysten aiheuttamista tuhoista ...
Euran kunta teki viime vuonna lähes miljoona euroa paremman tuloksen kuin talousarviossa uumoiltiin, mutta se ei riittänyt ...
Thaimaan Bangkokiin on julistettu hätätila aiemmin tänään tapahtuneen maanjäristyksen takia, kertoo maan pääministeri ...
Poliisi epäilee, että henkilöauto törmäsi kuorma-auton keulaan Pälkäneen Kirpun ja Kangasalan Raikun välillä. Onnettomuudessa ...
Suomesta löytyy edelleen romuautojen hautausmaita luonnosta, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista. Eläkeläinen haluaisi ...
Pohjois-Satakunnan Seutuverkon mukaan ilman erityisiä toimia sillä ei ole mahdollisuutta selviytyä lainojen lyhennyksistä.
Kankaanpään kasvatti joutui jättämään hiihdon maailmancupin päätöskilpailun Salpausselällä väliin sairastelun takia, eikä tilanne ole parantunut.
”Muistokadun ja rautatien välisellä viheralueella paloi aluskasvillisuutta noin sadan neliömetrin kokoinen alue. Sammutimme ...
”Jos joku vielä epäilee, niin kyllä, addiktoidun helposti tällaisistakin asioista”, Jussi Rakkolainen kirjoittaa.
Ainakin viisi ihmistä on loukkaantunut Amsterdamin keskustassa torstaina tapahtuneessa puukotuksessa, kertoo uutistoimisto ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results