– Donald Trump panee tuulemaan ja toteuttaa vaalilupauksiaan. Trump elää 1970-luvulla. Hänelle kaikki kaikessa on valmistava ...
Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) ihmettelee Verkkouutisten BenTV:ssä, miksi SDP vastustaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen pilottihanketta, jossa yli 65-vuotiaat pääsisivät yksityislääkärin ...
Duuman puhemiehen Vjatšeslav Volodinin mukaan tarkoituksena on entisestään tehostaa ”laittomien” siirtolaisten karkottamista. Aktivistit kuitenkin varoittavat, että uuden lain myötä toimet voivat olla ...
– Kohta meillä ei ole maanteillä, kuin kiinalaisia sensoreita ja tarvittavaa kapasitiivista ei vain ole polkaista pystyy sotataloudellista koneistoa, Aaltola toteaa. Eurooppa on Aaltolan mukaan ...
Kyseessä ei ole yksittäistapaus. Jopa ”hyvien perheiden” lapsia houkutellaan enenevissä määrin mukaan jengeihin. Pelkästään tammikuun aikana 21 alle 15-vuotiasta lasta on epäiltynä ampumisiin tai ...
Sosiaalisessa mediassa on jaettu venäläissotilaan kuvaamaa videota viimeaikaisista taisteluista. Maisema mutaisen tien ympärillä näyttää epäonnistuneen rynnäkön jäljet. Maasto on täynnä kaatuneiden ...
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheessa, ettei Venäjä tosiasiallisesti halua rauhaa.
Giuseppe Cavo Dragonen mukaan eurooppalaisen puolustusteollisuuden tulee tehostaa toimintaansa. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Naton sotilaskomitean tuore puheenjohtaja, amiraali Giuseppe Cavo Dragone ...
– Ihan suoraan voi sanoa, että Yhdysvalloilla on vähän pakka sekaisin. Seuraamme, miten tilanne heidän päässään elää, miten ...
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin perjantaina kansanedustaja Marko Kilven (kok.) lakialoitetta lastensuojelulain ...
Venäläinen pommilennokki osui eilen illalla Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa sulaneen reaktorin päälle pystytettyyn ...
Harjoitus on osa Rajavartiolaitoksen Lukko 25-harjoitusta, jonka tavoitteena on kehittää kykyä välineellistetyn maahantulon ...